Zzzz. Oon ihan poikki ja kello on vasta puoli kymmenen illalla. Eika huomenna ole edes koulua. Mutta aion valvoa ainakin 23:30 asti, koska sillon alkaa tonight show jossa Shaun White on vieraana. Jei. Pakko katsoa :D
Musta on tullut ihan olympialais-friikki viime aikoina. Tuun koulusta kotiin, linnouttaudun sohvan aareen ja katson telkkaria. Olympialaisia tuleekin sitten aina puoli yhteentoista asti, siina valissa on vaan yksi puolen tunnin tauko. Ja aina kun naan jonkun suomalaisen, tulee niin ylpea olo. Varsinkin kun suomalaiset parjaa.
Jaakiekosta olen ollut niin innoissani, varsinkin kun jenkeilla eka peli oli tasapeli, ja me ollaan voitettu kummatkin. Muahhah.
Tama viikkon on mennyt niin kamalan nopeaa. Maanantai oli itseasiassa ainoa “normaali” paiva talla viikolla. Tiistaina oli knowledge bowl, Keskiviikkona mentiin lautailemaan, torstaina (eli siis tanaan) oli vaan puoli paivaa, ja loppupaivana oli kaikkea aktiviteetteja. Mm. BBE Idol (jonka Alice voitti, se oli ihan mahtava :D:D!!) ja suolakurkun-sylky-kisa. Oikeasti en tieda kuka keksii noita kisoja, enka kylla haluakkaan tietaa, eh.
Ja eilen tosiaan koulun kanssa kaytiin Andeilla, ja oli tosi hauskaa. Se on ihan ylipieni paikka, mutta ei se oikeastaan haitannut :D menin ekaksi yhdessa Kimin, Tonin, Noelyn ja Alexin kanssa kunnes ne torkeasti jatatti minut taakse, ja hakeuduin sitten parempaan seuraan. Oli Alicen eka kerta laskettelemassa, ja mina yritin parhaani mukaan auttaa sita (joka ei kovin helppoa ollut, kun en oo kahteen vuoteen lasketellut o.O). Mutta kivaa oli.
Tiistaina oli knowledge bowl, ja siellakin oli hauskaa. Se porukka on kylla tosi mukava <3 Ja nyt aina kun naen Kelseyn, se huutaa “Go Finland” En tieda mista tuokin tuli, mutta oh well. :D
<3 aeb.
edit// ainiin joo, Sandy loydi mun kameran tiistaina. wehee!! se oli tuolin sisalla, ja olin niin ilonen kun loysin sen. voin taas ottaa kuvia, jeij. ^^

1 comment | Leave a comment